Tilaa jälleenmyyjältä
Sovi tapaamisesta jälleenmyyjäsi ja henkilökohtaisen hyvinvoin–
tiohjaajasi
kanssa!
Tilaa jälleenmyyjältä Arrow


Carmela Sarno

Print
Carmela Sarno

25-vuotias Carmela Sarno asuu San Giorgio a Cremanossa Napolin lähistöllä Italiassa. Hän on toiminut Herbalife-jälleenmyyjänä lähes neljä vuotta ja haluaa kertoa, miten se on muuttanut hänen elämänsä.

"Isäni suositteli minulle Herbalifea…"

"Kuulin Herbalifesta ensimmäisen kerran isältäni yli kahdeksan vuotta sitten. Joku oli suositellut hänelle Herbalife-tuotteita painonhallintaan, ja hän saikin niillä upeita tuloksia. Hänen painonsa putosi ja hänestä tuli paljon energisempi. Isä oli niin tyytyväinen tuotteisiin, että hän ryhtyi itsekin jälleenmyyjäksi - ja hän on menestynyt erinomaisesti."

"Olin vihdoin valmis kuuntelemaan isääni!"

"Koska isäni menestyi niin hyvin, hän toivoi, että minäkin ryhtyisin Herbalife-jälleenmyyjäksi. Minä halusin kuitenkin tehdä omia juttujani. Työskentelin mm. näyttelyemäntänä ja sihteerinä ja lopulta jaoin eri yritysten esitteitä. On varmaan turha sanoakaan, että en juurikaan nauttinut työstäni, ja ansaitsin keskimäärin vain noin 200 euroa kuussa! Vuosien mittaan olin lihonut, ja isäni ehdotti minulle Herbalife-tuotteita painonhallinnan tueksi. Hän sai minut lupaamaan, että jos onnistuisin, harkitsisin Herbalife-jälleenmyyjäksi ryhtymistä. Olin vihdoin valmis kuuntelemaan isääni!"

"Ansaitsin enemmän kuin olin odottanut!"

"Kahdessa kuukaudessa olin päässyt tavoitteeseeni, ja aloin ymmärtää, miksi isäni oli niin innoissaan Herbalifesta. Päätin ryhtyä jälleenmyyjäksi ja katsoa, ansaitsisinko yhtään enempää kuin aikaisemmissa töissäni. Unelmani oli päästä matkustelemaan, ja siihen piti säästää rahaa. Aluksi en oikein tiennyt, mitä olin tekemässä, mutta muutaman koulutusseminaarin jälkeen käsitykseni yhtiöstä selkiytyi ja aloin ymmärtää, mitä jälleenmyyjänä menestymiseen tarvitaan. Kuukausien kuluessa asiakaskuntani kasvoi, ja pian ansioni ylittivät villeimmätkin unelmani!"

"Toteutin unelmiani!"

"Herbalife-liiketoiminta on lähentänyt minua ja isääni valtavasti. Hän on arvostetun Presidents Teamin jäsen, ja hän on opettanut minulle paljon liiketoiminnasta! Olen nyt ollut jälleenmyyjänä nelisen vuotta, ja unelmani matkustamisesta on toteutunut. Olen käynyt Bahamasaarilla, Miamissa, Amsterdamissa, Kölnissä, Pariisissa ja Nizzassa, ja vielä on paljon mielenkiintoisia paikkoja käymättä!"

"Edessäni on lupaava tulevaisuus!"

"Aloitettuani Herbalife-liiketoiminnan elämäni on muuttunut valtavasti. Nautin työstäni, koska se tarjoaa minulle haasteita ja tyydytystä. Myös poikaystäväni on tullut hiljattain mukaan liiketoimintaani, ja suhtaudumme odottavasti ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen, kiitos Herbalifen!"



fi-FI | 8.2.2012 13:57:00 | USCOSPRODIIS1